Töissä Hopeapuistossa – mukana merkityksellisessä työssä
Hopeapuistossa uskomme, että hyvä hoiva alkaa hyvinvoivasta henkilöstöstä. Tarjoamme sinulle merkityksellisen, joustavan ja monipuolisen työn, jossa voit kehittyä, kasvaa ja ennen kaikkea – vaikuttaa.
Me lupaamme, että työlläsi on merkitystä
Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen ja tärkeä osa työyhteisöä. Ympärilläsi on moniammatillinen, kannustava ja lämminhenkinen tiimi, jossa saat käyttää omaa osaamistasi ja olla oma itsesi.
Pääset osallistumaan virkistyspäiviin, koulutuksiin ja kehittämään työyhteisöä. Meillä voit aidosti sanoa:
”Minulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhöni ja sen kehittämiseen.”
Henkilökunnalle teetetty kysely osoitti, että Hopeapuisto on suosittu sote työpaikka. Perusteluina vastauksissa mm. ”positiivinen ilmapiiri, yhteisöllisyys, asukkaat ja työntekijät, esihenkilölle voi aina puhua, pidetään huolta työntekijöistä, e-passi ja ateriaetu, eettiset ohjeet ovat työsopimuksen mukana”.
Joustavuutta arkeen
Meillä työ ja muu elämä kulkevat tasapainossa. Käytössämme on autonominen työvuorosuunnittelu, jossa vuorolistat laaditaan yhdessä tiimin kanssa. Työaikapankki ja mahdollisuus palkattomiin vapaisiin tuovat joustoa elämäntilanteiden mukaan – ja aikaa asioille, jotka ovat sinulle tärkeitä.
Kasva ja kehity – omalla tavallasi
Kannustamme kouluttautumaan ja kehittämään omaa osaamista. Tarjoamme lisäkoulutuksia, erikoistumisopintoja sekä mahdollisuuden opiskella oppisopimuksella. Tieto ja osaaminen jaetaan avoimesti – yhdessä oppien ja tukien.
Hyvinvointi on osa jokapäiväistä työtä
Työhyvinvointi näkyy arjessa konkreettisesti. Tarjoamme:
- Työterveyshuollon ja työnohjauksen
- Säännöllistä TYHY-toimintaa työntekijöiden toiveiden mukaan
- Fysioterapeutin ohjausta työpaikalla
- Kotiruoka-ateriat työvuorojen mukaan – verotusarvon mukaisella korvauksella
Työnohjaus antaa tilaa pysähtyä, kehittyä ja jakaa kokemuksia – yhdessä koulutetun työnohjaajan ja kollegoiden kanssa.
Tule mukaan meille töihin
Etsitkö uutta suuntaa, arvostavaa työyhteisöä tai vaihtelua arkeen? Hopeapuistossa on tarjolla vakituista työtä, sijaisuuksia, määräaikaisia tehtäviä ja keikkatyötä hoiva-alan osaajille.
Jos avoimet työpaikat *) eivät juuri nyt vastaa toiveitasi, täytä hakemus – otamme sinuun yhteyttä.
Hopeapuisto – työpaikka, jossa saat vaikuttaa, kasvaa ja tehdä työtä, jolla on merkitys.
*) Katso avoimet työpaikat TE-Palvelut sivustolta, sanahaku: Hopeapuisto Oy.
Katso TE-palveluiden kanssa yhteistyössä toteutettu video toiminnastamme: We Welcome Our Future Nurse Assistant Colleagues to Ulvila!

